Paikalliset

Kangasala satsaa vahvasti lähiruokaan – Kaupunki aiotaan profiloida laadukkaaksi ruokakeskittymäksi

KANGASALA Lähiruokaa ei unohdettu vaikka hanke loppui.

Lähiruokaa saadaan muun muassa MarjaPuntarin tilalta, jossa viljellään mansikkaa.

Business Kangasala

Kangasala on tehnyt kovia satsauksia lähiruoan nostamiseksi.

Nyt lähiruoasta pyritään tekemään yhtä kunnan matkailuvalteista.

Kaupunki satsaa edelleen lähellä tuotettuun ruokaan ja sen ympärille rakennettuihin tapahtumiin, vaikka Kangasalan lähiruokahanke päättyi vuoden 2018. Hanke rahoitettiin osin Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston ja Kangasalan kaupungin omarahoituksen avulla. Sen loppuminen ei ole kuitenkaan vaikuttanut Kangasalan lähiruokatyöhön, joka kuuluu yhtenä kohtana kaupungin toimenpidestrategiaan.

– Kangasala halutaan profiloida laadukkaaksi lähiruoan tuotantoalueeksi. Olemme siitä erilainen Pirkanmaan kaupunki, että muilla ei näin vahvaa ruokatuotantoa oikeastaan ole. Meiltä löytyy isoja toimijoita, kuten Saarioinen ja Linkosuo. Löytyy puutarhatoimintaa ja marjatilaa. Niiden lisäksi Kangasalta löytyy myös yksi Suomen isoimmista broilerikeskittymistä, kertoo yritysasiantuntija Irene Suhonen Business Kangasalasta.

Taustalla on ruoantuotannon nostaminen osaksi Kangasalan identiteettiä. Kangasalanlahiruoka.fi-verkkosivustolle on koottu ja esitelty muutamia alueen lähiruokatoimijoita, mutta kaupungin oman selvityksen mukaan Kangasalan alueella toimii noin 130 alkutuottajaa. Tähän lukuun on laskettu mukaan myös viljantuottajat.

– Hyvä ruokakokemus on hyvin oleellinen osa matkailijalle, sanoo Suhonen.

Lähiruoan tuottajien esille tuominen on oleellinen osa strategiaa, koska Suhosen mukaan ruoan vetovoima lähtee ihmisistä.

– Sillä ruoalla on oikeasti kasvot, tiedät millainen tyyppi on tuottanut sen ruoan ja olet saattanut kätellä tai vaikka halatakkin häntä.

Lähiruoan ympärille on pyritty rakentamaan tapahtumia. Yksin näistä oli Kesäpäivän Pikniklounas, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa kesällä 2017. Nyt siitä on jo muodostumassa jokavuotinen perinne. Torille katettiin yhteisiä pöytiä ja lounaan aikana torilta on ostettavissa valmiita lähiruoka-annoksia ja muuta lähiruokatuotantoa. Paikalliset tuottajat ovat myös paikalla.

– Tavallinen kuluttaja haluaa tavata sen tuottajan ihan face-to-face, tiivistää Suhonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat