Paikalliset

Odotettavissa jälleen ensi vuonna: EM-karsintaottelut tuovat Tampereelle miljoonatulot

JALKAPALLO Ulkomaalaiset vieraat ovat ihastelleet kätevästi keskellä kaupunkia sijaitsevaa stadionia, kertoo Visit Tampereen Perttu Pesä.

Suomi pelaa ensi vuonna kolme EM-karsintaottelua Tampereen Ratinassa. Odotuksissa on jokaiseen otteluun vähintään 10 000 katsojaa, kertoo Visit Tampereen operatiivinen johtaja Perttu Pesä.

Pekka Ruissalo

Visit Tampereen operatiivinen johtaja Perttu Pesä vastaa puhelimeen lomaltaan. Kysymykseen siitä, paljonko Tampereen Ratinassa pelatut jalkapallon arvokisojen karsintaottelut ovat tuoneet paikkakunnalle rahaa, vastaus tulee pesämäiseen tapaan vauhdikkaasti.

– Jalkapallokatsojat voidaan niputtaa kolmeen kategoriaan. Tamperelainen katsoja kuluttaa illan aikana 50 euroa, maakunnasta tuleva 90 euroa ja yli 100 kilometrin päästä tuleva 150 euroa, Pesä listaa.

Tamperelaisia ja pirkanmaalaisia katsojia on yleisössä keskimäärin kahdeksan kymmenestä. Loput tulevat muualta. Loppuunmyyty, 16 800-paikkainen Ratina tuo kaupunkille miljoonatulot: tarkalleen laskettuna 1,44 miljoonaa euroa.

Ensi vuonna Tampereella nähdään kolme EM-karsintojen kotiottelua. Huuhkajat on onnistuneen Nations Leaguen jälkeen lähempänä arvoturnauspaikkaa kuin koskaan, ja katsojaodotukset ovat kovaa tasoa.

– Siihen on aina pyrkimys, että katsojia on vähintään 10 000, Pesä kertoo.

Kesäkuussa vastaan asettuu Bosnia-Herzegovina ja syyskuun alussa Kreikka ja Italia.

– Ulkomaisilta kuvausryhmiltä ja faneilta on tullut tähän asti kovaa hehkutusta, varsinkin islantilaiset olivat vuosi sitten syyskuussa ihan ihmeissään. Fanit iloitsivat, kun ensin oli koripallon Suomi-Islanti Helsingissä ja siihen päälle pääsi junalla Tampereelle katsomaan saman setin jalkapallossa, Pesä innostuu.

– Sitä monet ovat sanoneet, että on niin makea juttu että teillä on stadion keskellä kaupunkia, kävelymatkan päässä.

Intensiivisinä tunnetut urheiluyleisöt ovat käyttäytyneet tyylikkäästi tähän asti. Samaa Pesä odottaa myös alkavalta vuodelta.

– Kaikki tietävät italialaisen urheiluyleisön, ja sitten on samana viikonloppuna Kreikka, joka haluaa varmasti revanssin Suomesta.

Monet ovat valitelleet sitä, että kello 21.45 arki-iltana alkava ottelu alkaa auttamatta liian myöhään.

– Jos matsi alkaa kello 19, ehdit vielä Helsinkiin kotiin nukkumaan. VR:n viimeisen vuoron poistuminen on voinut harmittaa joitakin, mutta ei tamperelaisia hotelliyrittäjiä, Pesä huomauttaa.

Maaotteluiden vaikutus Tampereella

Visit Tampere on tehnyt laskelman, jonka mukaan jalkapallomaaottelun katsojat voi jakaa kolmeen ryhmään.

Tamperelainen katsoja kuluttaa illan aikana keskimäärin 50 euroa, maakunnasta tuleva 90 euroa ja pidemmältä tuleva keskimäärin 150 euroa.

Mikäli Ratina myy loppuun, ottelutapahtuman taloudellinen vaikutus kaupungille on 1,44 miljoonaa euroa.

Ensi vuonna Tampereella pelataan kolme EM-karsintaottelua: 8.6. vastustajana on Bosnia-Herzegovina, 5.9. Kreikka ja 8.9. Italia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Jalkapallossa parasta on yhteisö, sanoo suomifutista rakastava ja yleisölle kuvaava tamperelainen Petteri6.10.2018 10.00
Jatkaako Pirisen Juha Pirkanmaalta maaottelutaivaltaan EM-kisojen jatkokarsinnoissa? – Se selviää myöhään torstai-iltana15.11.2018 13.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat