Takala Oiva-tammi19
SOINI_1968_ban
Lauantai 19.1.2019 | Heikki, Henrik, Henna, Henriikka, Henri
Soinin kunnan tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 17.1.2019 seuraavaa: KORKEAMAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Korkeamaan tuulivoima-alueen osayleiskaava hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 18.12.2017. Kaavasta on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen josta päätös on edelleen tulematta. Lautakunta merkitsee saatavan selvityksen tiedokseen ja päättää aiheuttaako sejatkotoimenpiteitä teknisen lautakunnan osalta. Christoffer Wiik Saba Tuuli Oy:sta ja Toni Lustila Etha Wind...
Ojaisännöintikoulutuspilotti päätöksessä 18.1.2019 Ojitushankkeisiin on jo jonkin aikaa kaivattu tekijöitä. Myös monenlaiset vesistöjen ja pienvesien kunnostusprojektit ovat olleet vetäjiä vailla. Tähän tarpeeseen järjestettiin maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella ensimmäinen ojaisännöintikoulutus laaja-alaisena yhteistyönä, jossa olivat mukana Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Koulutuskeskus SEDU ja Hämeen ammattikorkeakoulu, HAMK....
Tammikuun lopulla käynnistyy kuudentoista digikahvilan sarja Järvilakeuden kansalaisopiston alueella. Tapaamisissa annetaan opastusta tietotekniikan perusteisiin ja arjen sovelluksiin esimerkiksi ajanvarauksissa, pankkisovelluksissa ja muussa sähköisessä asioinnissa. Kahviloissa oppii perustamaan sähköpostin itselleen ja pääsee kirjautumaan facebookiin niin halutessaan. Maksuttomat kahvilat toteutetaan yhteistyössä Aijjoos-toiminnan ja Aisaparin Kylille-hankkeen kanssa, kertoo...
SoininApteekkiOrion1_19
Soinin kunnan sivistyslautakunta kokoontui 16.1.2019 ja päätti seuraavaa: Resurssiopettajalle myönneettin ero 7.1.2019 alkaen. Lautakunta hyväksyi koulusihteerin työsopimuksen jatkamisen olemassa olevilla ehdoilla 30.6.2019 saakka. Avustushakemukset (Liikunta, Nuoriso ja Kulttuuri) hyväksyttiin esitelyllä tavalla. Painotus tapahtumien järjestämiseen. Kohdeavustuksia voidaan myöntää myös takautuvasti vuoden 2019 alusta lähtien. Seuraava...